maanantai 31. elokuuta 2009

Fashion calendar: Syyskuu

Aiemmassa blogissani tein postauksen shoppailukalenterista, jossa oli listattu jokaisen kuukauden tärkeimmät shoppailuun liittyvät asiat. Mielestäni kalenteri on hyvä muistiapu shoppailuun, joten jatkan sen päivittämistä myös täällä.


Syyskuussa fall/winter -kausi käynnistyy virallisesti, vaikka tälle viikolle lämpimiä ilmoja onkin vielä lupailtu. Kaupoissa alkaa olla todella hyvät valikoimat kauden tuotteita, ja jos tarvitset tänä talvena uuden talvitakin tai saappaat, osta ne nyt. Kuukauden-parin kuluttua jäljellä on enää hajakokoja ja pakkasten saapuessa ei ole kuin yksittäisiä kappaleita jäljellä. Muista päivittää myös sukkahousu- ja/tai leggingsvarasto ajoissa, on ikävä herätä ensimmäiseen kylmään aamuun ja huomata, että perheen koira on kesän aikana napostellut sukkahousukorin ja sen sisällön...


Syyskuussa on myös muotiviikot, joilla esitellään spring/summer 2010 -mallistot. Tykkään seurata näytöksiä style.com -sivuilla päivittäin, jolloin ne eivät kasaannu ja tulee katsottua myös uusien ja hieman tuntemattomampien suunnittelijoidenkin näytökset. Tulen päivittelemään suosikkikevätlookit tänne nyt syksyllä, mutta perusteellisemmin palaan asiaan kunhan talvesta on taas selviydytty.


Fence Cardigan EUR 99,00, Tiger Of Sweden - NELLY.COM



Omalla syyskuun ostoslistallani:
* musta laadukas neuletakki (Tiger of Swedenin fence cardigan 99€)
* nuden värinen satiinitoppi
* paita joka näyttää hyvältä itsekseen farkkujen kanssa
* tarvittaessa baarivaate
* isoja lyhtyjä terassille
* Ricon villapaita

kuvat www.asos.com ; www.mangoshop.com ; www.nelly.com

lauantai 29. elokuuta 2009

Chandra Johnson

Mielettömän kaunis nainen, mielettömän kaunis mekko. That's all I can say...

kuvat jak&jil

Latailua

Työviikko oli melkoisen raskas, joten eilinen Taiteiden Juhla jäi minun osalta väliin, ja viestin iltani näiden parissa:


Käytiin myös pitkällä lenkillä Ricon kanssa, ja tehtiin vähän tottelevaisuusharjoituksia. Rico oppii ja kehittyy ihan huimaa vauhtia, ja ollaan kovasti suunniteltu jos aloitettaisiin agility. Herralla riittää energiaa, ja olisi kiva saada Ricolle myös pieniä koirakavereita.


Tänään aamulla sain nukuttua puoli kahdeksaan asti, ja puuhastelin pari tuntia tehden jalka- ja kasvohoidot, hiusnaamion, kuorinnan, kulmien värjäämisen jne. Viikon aikana laiminlöin ihoni hoitoa kutakuinkin törkeästi ja se yhdistettynä maksimissaan kuuden tunnin yöuniin teki ulkonäöstä jo aika pelottavan. Nyt on taas ihanan fressi ja kiva olo. :)
Suosittelen muuten tuota Ranskan Vogueta lämpimästi, siinä on mielettömän paljon inspiroivia ja kauniita kuvia ja mainoksia. Nyt suuntaankin vaatekaapeille suunnittelemaan ensi viikon asuja!

torstai 27. elokuuta 2009

Toimistolook

Olen pukeutunut tällä viikolla vain työ- ja kotivaatteisiin, sillä sain taas pitkästä aikaa inspiraation tehdä jotain tuon opinnäytetyöni kanssa ja olen töiden jälkeen makoillut Ricon kanssa lattialla kirjojen keskellä.
Tiistaina laitoin elämäni ensimmäistä kertaa päälle shortsit sukkahousujen kanssa. Olen ihastellut kyseistä vaateyhdistelmää useiden tyttöjen päällä, mutten ole uskaltanut tai kehdannut kokeilla sitä itse. Nyt päätin kokeilla ennen kuin lämpömittarin lukemat tippuvat liian alas...

Tänään piti olla vähän virallisemman näköinen, kun istuin puolet työpäivästä hankkeen rahoittaja koulutustilaisuudessa ja toisen puolen kokouksessa. Laitoin päälle Abaetén syysmalliston inspiroiman asun, mutta lisäsin läpikuultavan valkean topin alle mustan perustopin. Voisi syödä hieman uskottavuutta, jos esittelisin budjettisuunnitelman ohella paidan läpi näkyvät rintaliivit.
Huomenna on Taiteiden Juhla, ja ajattelin käydä katsomassa ainakin VB Valokuvakeskuksen näyttelyn vanhoista elokuvatähdistä (mm. Audrey Hepburn ja Elisabeth Taylor), Kauppakeskus Aapelin muotinäytöksen ja yöllä on pakko päästä käymään tivolin maailmanpyörässä!

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Olohuone

Esittelin sunnuntaina uuden asuntomme makuuhuoneen, nyt on vuorossa makuuhuoneen ja keittiön välissä sijaitseva olohuone. Se on korkean huonekorkeuden, suurten ikkunoiden ja vaalean lattian ansiosta todella avaran tuntuinen ja valoisa. Olohuoneen, kuten kaikista muistakin asunnon ikkunoista näkyy terassiparvekkeelle, sekä meidän ja vastapäisen kerrostalon sisäpihalle.


Sohva on SuomiSoffasta, matto NetAnttilasta ja tv-taso Iskusta. Sohvan vaaleat tyynyt vaihtuvat pian Zara Home -malliston tyynyihin, kunhan tilaus saapuu perille. Myös ylemmän kuvan vasemmassa alakulmassa pilkistävä työpöytä on menossa vaihtoon, kunhan uusi täydellinen vaihtoehto löytyy.

Tv-tason vasemmalla puolella on Ricon oma Sokokselta ostettu punottu lelukori, ja oikealla lehtikori. Miehen mukaan televisio ja muut elektroniikkasysteemit ovat menossa vaihtoon, tulossa ilmeisesti musta taulutelevisio ynnä muuta..
Makuuhuoneessa suosikkiesineeni on ehdottomasti Kartellin Stone -tuoli, ja olohuoneessa suosikkini on Pentikin lamppu. Sain sen viime vuonna synttärilahjaksi mieheltä, joten sillä on myös tunnearvoa.


Olohuoneessa on samanlainen eläväpintainen tapetti kuin makuuhuoneessa, mutta kuviointina on isoja vaahteran lehtiä. Alla olevasta kuvasta näkee hyvin, miten eri näköinen tapetti on valaistuksesta riippuen. Kuvissa myös Ricon peti (josta poistin kuvauksen ajaksi sinne haalitut sukat, alushousut ja lelut, joita herra hätääntyneenä etsii..) ja työpöydän valaisin.


Mitä pidätte olohuoneen sisustuksesta?

Pidä huolta luksuksesta, arki huolehtii kyllä itsestään.

Tutustuin aamuteetä juodessani aivan ihanaan blogiin, jonka kirjoittaja selkeästi nauttii elämästään ja on muutenkin aivan ihanan oloinen nainen. Käykää katsomassa http://alteregosuomeksi.blogspot.com, blogista tulee hyvälle mielelle.

Tämän postauksen otsikko on yksi niistä ihanista asioista, joita blogista löytyi, ja alan soveltaa kyseistä teoriaa heti tänään. Aurinkoista keskiviikkoa, palaan illalla asukuvien ynnä muiden juttujen kanssa.
Nyt työaherrusta EU-raporttien parissa..jee..

maanantai 24. elokuuta 2009

Leopard


Tänään oli ankea herätys kun koira vaati ulospääsyä jo viideltä, ja päätä hienoisesti kivisti eilisen illan viinilasilliset. Onneksi olin päättänyt vaatteet jo etukäteen ja hiukset laitoin vain nutturalle, joten ehdin juuri ajoissa töihin.


Ilma oli taas viikonlopun jälkeen todella kolean tuntuinen, täytynee siis uskoa ettei kesä ja helteet ole tulossa enää takaisin. :-/

Siksi menenkin kaivelemaan vaatekaappeja ja selvitän mitä kaikkea ehdottomasti tarvitsen syksyä ja talvea varten.. Palaan asiaan ostoslistan merkeissä.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Bedroom

Esittelen ensimmäisenä uudesta kodistamme makuuhuoneen. Koko asunnossa vallitsee sama värimaailma: valkeaa, beigen eri sävyjä, tummaa ruskeaa ja pähkinää sekä tehostevärinä turkoosia.
Makuuhuone on valoisa ja avaran näköinen vaikkei neliöitä kovin paljoa olekaan. Makuuhuoneen ikkunasta näkyy 40 neliön parveketerassillemme, joka on siis vain kymmenen neliötä varsinaista asuintilaa pienempi.
Lattiat ovat koko asunnossa samanlaista vaaleaa lautaparkettia kuin makuuhuoneessakin. Kaikissa huoneissa on myös valkean maalatun seinän lisäksi hillitty beesin värinen tapetti, ja tässä makuuhuoneen tapetissa on kauttaaltaan kukkaköynnöskuviointi. Kuviointi näkyy eri tavalla valaistuksesta riippuen: kukat voivat kiiltää, olla mattapintaisia tai ne eivät näy ollenkaan. Tapetti tuo seiniin eläväistä pintaa, josta pidän.
Pyrimme sisustuksessa melko simppeliin ja tyylikkään näköiseen lopputulokseen, minkä vuoksi pyrin hillitsemään tavaran keräämistä joka nurkkaan. Makuuhuoneessa on sängyn lisäksi vain kokovartalopeili, Kartellin Stone -tuoli yöpöytänä sekä antiikkimessinkinen kattolamppu.
Muutimme tähän asuntoon kesäkuun lopulla, ja ostimme välittömästi paljon sisustustavaraa, koska olen luonteeltani heti-kaikki-mulle-nyt. Kaikkea ei kuitenkaan voinut ostaa kerralla, ja makuuhuoneeseen on etsinnän alla kaksi pehmeää mattoa sängyn vierelle ja jalkopäähän. Lisäksi tahtoisin vaihtaa sänkypeiton valkeaksi ja verhot beesin väriseksi, mutta se saanee odottaa ensi vuoden puolelle.
Myöhemmin tulossa sisustusjuttua olohuoneesta, keittiöstä, kylpyhuoneesta, terassiparvekkeesta ja tietenkin uusista vaatekaapeista.

perjantai 21. elokuuta 2009

GlamLashes

Kävin tänään viimeinkin ottamassa ripsienpidennykset, ja olen erittäin tyytyväinen. Mietin pitkään onko järkevää lähteä mukaan ripsikierteeseen, sillä näitä täytyy huoltaa noin 2-4 viikon välein, jotta ne pysyvät kauniina. Pohdin tätä lähinnä taloudelliselta kannalta, sillä ripsien ensimmäinen laitto (100 ripseä) maksaa 72 euroa, ja huollot 30-45 euroa huoltovälistä riippuen. Kulutan kuitenkin yhden 30 euron arvoisen ripsivärinputkilon ja parit-kolmet tekoripset kuukaudessa, joten loppujen lopuksi hinta ei ole niin paha.


Ja ripsienpidennykset helpottavat arkea todella paljon, sillä en tarvitse käyttää ripsivärin tai rajauksen tekemiseen aikaa aamuisin. Ripset kestävät tuulessa, sateessa, salilla ja tunnekuohuissa. Silmät näyttävät aina kauniilta, jopa aamuviideltä koiran kanssa lenkkeillessä.


Ripsien kanssa voi saunoa, uida ja käydä solariumissa. Niitä voi kestovärjätä, jos omien ripsien väri on vaalea. Näiden kanssa voi toimia täysin normaalisti, ja ne näyttävät upeilta.
I'm in love, ladies.

Pientä sisustusta

Char & the city -blogissa mainittiin, että elloksen nettisivuilla myydään Zara Home-mallistoa, ja tottakai menin heti katsomaan mitä kivaa sieltä löytyy. Laitoin ostoskoriin pari uuttaa tyynyä sekä vaaleita pyyhkeitä, mutta sekä makuuhuoneeseen että kylpyhuoneeseenkin olisi tarjolla todella ihania mattoja.

Viikonlopun aikana on tulossa pientä sisustuspostausta uudesta asunnostamme sekä ripsienpidennyksistä.kuvat www.ellos.fi